Et ole epäonnistunut – olet postpartumissa
Kuulen usein, että äiti ajattelee synnytyksen jälkeen, että hänen pitäisi jaksaa paremmin. Että väsymys, ärtymys tai se, ettei jaksa edes miettiä mitä söisi, kertoo jostain henkilökohtaisesta epäonnistumisesta. Todellisuudessa kyse on postpartum-ajasta, vaiheesta, jota aliarvioidaan systemaattisesti.
Postpartum ei ole vain väsymystä
Postpartum ei ole vain huonoja öitä. Se on aika, jolloin keho toipuu valtavasta fyysisestä suorituksesta, hormonitasapaino muuttuu nopeasti ja vastuu uudesta ihmisestä on jatkuvaa. Tässä tilassa ei ole realistista odottaa itseltään samaa kuin ennen. Mutta miksi arki tuntuu raskaammalta kuin ajattelit?
Moni äiti sanoo: “Tiesin että tulisin olemaan väsynyt, mutta en että tämä tuntuu tältä.” Usein taustalla on kolme asiaa 1. Uni ei palaudu, 2. Keho on kesken toipumisen, 3. Perustarpeet (erityisesti ruoka) jäävät viimeiseksi. Nämä asiat kasaantuvat hiljalleen. Ei yhdessä päivässä, mutta viikkojen aikana.
Ruoka on usein se, johon kaikki kaatuu
Postpartumissa ruoka ei ole inspiraatiota tai nautintoa. Se on selviytymistä ja kun sitä ei ole se tekee meille kepposia. Verensokeri heittelee, mieliala laskee, jaksaminen heikkenee entisestään. Usein ongelma ei ole se, mitä pitäisi syödä – vaan se, että ruoan miettimiseen ei yksinkertaisesti ole voimia.
Et ole rikki
Tämä on tärkein asia, jonka haluan sanoa: Sinussa ei ole mitään vikaa. Postpartum on vaihe, joka vaatii enemmän tukea, enemmän toistoa ja enemmän lempeyttä itseä kohtaan. Usein jo yksi asia helpottaa yllättävän paljon: se, että ruokaa ei tarvitse miettiä joka päivä erikseen.
Jos ruoka tuntuu kuormittavalta ajatukselta postpartumissa, olen koonnut ilmaisen 7 päivän helpon ruokarungon tueksi arkeen.
👉 Lataa se tästä